Follow my blog with Bloglovin

Tausta

torstai 12. helmikuuta 2015

Talviterassi

Vielä viime viikolla terassi oli pehmeän lumipeitteen alla. Nyt niihin tunnelmiin on mukava palata, kun puolet pihapiiristä on taas lumeton. Talvi-iltapäivän värisävyt ehtivät vaihdella lyhyen ajan sisällä auringon kajon kultaamista maisemista tummanpuhuvien myrskypilvien nousuun.



Talviaikaan kissat ovat oikeastaan ainoat, jotka kuljeskelevat terassilla. Niillä on tapana juosta portaita ylös verannan ikkunan viereen kaiteelle istumaan ja pomppia sieltä sitten edestakaisin lattialle, jotta joku hoksaisi päästää ne sisälle.

Edellisessä kodissa ne oppivat käyttämään jopa omatekoista ovikelloa! Miesväki värkkäsi jonkinlaisen systeemin laudanpätkästä ja ovikellosta, ja piankos ne hoksasivat astua laudalle, kun halusivat sisälle aitauksestaan. Airisrantaan emme kuitenkaan enää viitsineet moista henkilökunnan hyppyyttämisvälinettä rakentaa.



Kuten kuvasta näkyy, kissanluukut on peitetty, vaikka jostakin kuulimme neuvon, että ne tulisi sulkea vasta sitten, kun meri jäätyy. En vain tiedä, kuinka tällaisena talvena oikeaoppisesti pitäisi toimia, kun meri ei jäädy lainkaan. Kissat eivät ainakaan ilahtuneet, kun hyvä pakopaikka teljettiin kiinni.

Uskotteko muuten, että katolla oleva vellikello on nykyisin säännöllisessä käytössä? Joka lauantai-iltapäivä kello viideltä mieheni käy vetämässä vellikellon narusta viisi kertaa. Hän on laittanut puhelimeensa hälytyksen, ettei tärkeä toimitus vain pääse unohtumaan. Samalla myös vaimo saa suudelman. Näin on, nykyajan tekniikka mahdollistaa sellaisenkin asian muistamisen! No, mieheni selittää asian niin, että juuri sillä hetkellä, kello viisi lauantai-iltapäivänä, hän haluaa muistuttaa itselleen, kuinka tärkeä ihminen olen hänelle. Tosi kaunis ajatus!



Terassikelejä odotellessa!

-Airisrannan Päivi-



12 kommenttia:

  1. Oi, onpa romanttista! Todella ihana tapa <3 Meillä edellisessä kodissa kissat oppivat hyppimään makuuhuoneen ikkunalle, jos halusivat päästä sisälle - oli sitten yö tai päivä. Täällä väliaikaiskodissa eivät ole onneksi moiseen ryhtyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vellikellon soittamisesta on tosiaan tullut tapa jo kolmisen vuotta sitten. Mies soittaa sitä lisäksi vielä silloin, ainakin kesällä, kun joku käy meillä ensimmäistä kertaa kylässä. Kesänaapuritkin ovat huomioineet Airisrannan tavat. :)

      Poista
  2. Ihanan romanttista! Niin kaunis ele ja varmaan erityisen tärkeä teille molemmille. Nämä ovat mielestäni juuri niitä pieniä, mutta suuria tekoja ja ajatuksia arjessa.
    Nuo teidän kissat ovat kyllä mainioita otuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se juuri on, että loppujen lopuksi pienillä asioilla saattaa olla suuren suuri merkitys elämässä. Rutiinitkaan eivät siis välttämättä ole aina puuduttavia. :)

      Poista
  3. Voi eiiiiiii miten ihanan romanttinen mies sulla on!! ♥ Aivan ihana tapa, kuten myös tuo, että muistetaan vieraita kellon kanssa. Mahtavaa!!

    Teidän talo ja tienoot on niin uskomattoman kauniita, myös harmaana päivänä. Voi että mä niin tykkään!

    VastaaPoista
  4. Voi miten upea juttu, mitä kerroit miehesi pienestä suuresta arkisesta muistamisesta. Tuosta voisi itse kukin ottaa oppia; toisen muistaminen tavallisessa arjessa säännöllisesti on tärkeämpää kuin mitkään merkkipäivät ja ystävänpäivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, pienet huomaavaisuudet saavat moninkertaisen merkityksen arjen pyörityksessä. Edes timantit eivät voi näitä pikku juttuja korvata. :)

      Poista
  5. Kyllä kissat on sitten viisaita eläimiä! Oppivat mitä tahansa, jos vain itse haluavat, jopa ovikellon käytön.

    Sinulla on myös viisas ja hieno mies :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Taru, kerron miehellenikin terveiset! Ja tässä juuri odottelen, että kello löisi viisi!! :))

      Niin juuri, miksihän vain koirat ovat saaneet sen virallisen viisaan eläimen statuksen?

      Poista

Kiitos kommentistasi!