Follow my blog with Bloglovin

Tausta

lauantai 20. syyskuuta 2014

Maalaiskeittiö


Airisrannan nykyinen keittiö on siirretty meren puolelle entiseen makuuhuoneeseen. Koska vanha talo oli todella huonossa kunnossa, ja jouduimme tekemään täydellisen peruskorjauksen, päätimme samalla muuttaa myös huonejärjestystä meille mieluisammaksi.

Entinen suuri tupakeittiö sijaitsi talon pohjoispuolella ja oli siksi myös melko hämärä. Kun keittiö siirrettiin nykyiselle paikalleen, saimme samalla keittiön vieressä olevan lasiverannan hyötykäyttöön eli teimme siitä ruokailutilan. Ainakin meidän perheemme viettää suurimman osan yhteisestä ajasta ruokapöydän ääressä ja siksi halusimme, että siitä avautuvat myös upeimmat näköalat. Luonnon ja mahtavien maisemien takiahan olemme paikan hankkineet! Vanhan tupakeittiön tilalle tehtiin puolestaan makuuhuone, wc ja eteistilaa.



Maalaisromanttinen keittiö, country kitchen

Kun keittiö sijaitsee talon eteläpuolella, sinne tulvii koko päivän valoa, ja keittiöpuuhien lomassa voi välillä lepuuttaa silmiään tuijottamalla kaukaisuuteen merelle. Huonekorkeus on kolme metriä, joten kaapistotkin ovat korkeat. Tiskipöydän taso on kiveä, mutta saarekkeeseen valitsimme tammitason. Kalusteet on teetetty puusepällä.




Maalaisromanttinen keittiö, country kitchen, puuhella

Saareke on 110 cm leveä, sillä halusimme siihen mahdollisimman paljon säilytystilaa. Sen toisella puolella on kaapit ja varsinaisella työskentelypuolella on eri kokoisia laatikoita. Hankimme keittiöön myös pienen puuhellan (Viking 30), joka on todella mukava talvipakkasilla ja etenkin silloin, kun kylmimpään ja pimeimpään aikaan sattuu sähkökatkos. Ja niitähän täällä saaristossa aina välillä on.




Maalaisromanttinen keittiö, country kitchen, saareke

Saarekkeessa on kaikkiaan kuusitoista laatikkoa - isoja ja pieniä.

-Airisrannan Päivi-

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!